Myyntipäällikkö Pohjanmaalle, Vaasa tai Seinäjöki

Finance Link Oy on erikoistunut yritysten myyntisaamisten rahoittamiseen. Olemme toimineet Suomessa vuodesta 1999 lähtien. Kunnia-asiamme on tarjota asiakkaillemme alan nopeinta, helpointa ja joustavinta palvelua. Asiakastyytyväisyys on meille tärkeää, ja 100 % asiakkaistamme on valmiita suosittelemaan meitä muille yrittäjille. Haluamme kasvaa, ja siksi haemme nyt joukkoomme uusia myynnin tekijöitä perustettavaan valtakunnalliseen myyntiorganisaatioon.

Hakuaika on päättynyt.

Tehtävänkuva

Tulet työskentelemään Pohjanmaan (Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa) alueen pienyritysten päättäjien kanssa, ja tarjoamaan heille Finance Linkin ratkaisuja myyntisaamisten rahoittamiseen. Työ on aktiivista uusasiakashankintaa, joka tapahtuu pääosin henkilökohtaisissa tapaamisissa alueen yrittäjien ja yrityspäättäjien kanssa. Asiakastapaamiset sinulle sopii työparinasi Helsingissä toimiva bookkaaja. Finance Linkin päämajassa Helsingissä järjestetään säännöllisesti myyntikokouksia ja tulet myös toimimaan yhdessä muiden alueiden myyntipäälliköiden kanssa, mutta pääpaino on itsenäisessä työskentelyssä asiakkaiden luona ja kotitoimistolta käsin.

Yleistä

Myyntipäällikkönä saat myytäväksesi ratkaisut, jotka tarjoavat yritykselle mahdollisuuden optimoida kassavirtaansa, parantaa käyttöpääomatilannettaan ja sitä kautta myös kasvaa. Finance Linkin prosessi on asiakasyrityksen kannalta hiottu mahdollisimman helpoksi ja nopeaksi, ja samoin toimivat myös sinun työtäsi tukevat prosessit. Tulet menestymään työssäsi, kun olet tavoitteellinen, aktiivinen ja pystyt saavuttamaan tulevan asiakkaasi luottamuksen. Työ vaatii myös kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Omalla menestykselläsi tulet vaikuttamaan keskeisesti uuden myyntiorganisaation menestykseen.

Tarjoamme sinulle

• alan nopeimmat ja helpoimmat ratkaisut myytäväksesi
• vakituisen työsuhteen ja kilpailukykyisen palkkauksen, joka muodostuu pohjapalkasta ja provisiosta
• nuorekkaat ja energiset työkaverit
• mahdollisuuden kasvaa Finance Linkin mukana, ja sitä kautta myös etenemismahdollisuuksia ja lisää vastuuta onnistumistesi perusteella

Odotamme sinulta

• kokemusta ja näyttöjä onnistumisista B2B-myyntityössä ja uusasiakashankinnassa, aiempi kokemus rahoitus-, pankki- tai vakuutustoimialasta on etu
• kykyä ymmärtää yritysten taloutta ja keskustella siitä asiakkaiden kanssa
• vahvaa sosiaalista pelisilmää, kykyä vakuuttaa ja halua kuunnella asiakasta
• kykyä itsenäiseen työskentelyyn
• pitkäjänteisyyttä ja halua saavuttaa kovat, mutta realistiset myyntitavoitteet
• vahvaa ruotsin kielitaitoa suomen lisäksi

Lisätiedot

  • Lisätietoja tehtävästä:
  • Emporen rekrytointikonsultti
  • Joel Kinnunen
  • Puh: 0505060096
  • Sähköpostitse: joel.kinnunen@empore.fi

Takaisin listaan