Sales Manager, Helsinki

Troot Network on vuonna 2014 perustettu ja voimakkaasti kasvava luova vaikuttajamarkkinointitoimisto, joka suunnittelee ja toteuttaa YouTube-vetoisia konsepteja, tarjoaa mainontaa verkostonsa kanavissa sekä tuottaa tapahtumia ja kiertueita.  Trootin verkosto koostuu kotimaisista huippunimistä kuten Justimus, Lakko, Mariieveronica, Mansikkka ja Kapten Riley. Trootin toimistot sijaitsevat Helsingissä ja Tukholmassa.

Trootilla uusissa Kaartinkaupungin toimitiloissa työskentelee tällä hetkellä lähes 20 digi-median ammattilaista, jotka kaikki arvostavat alan edelläkävijyyden lisäksi erityisesti sitä, että joka aamu on kiva tulla töihin. Tutustu tarkemmin Trootin tiimiin, asiakkaisiin, tubettajiin sekä palveluihin osoitteessa: https://troot.network.fi

Kasvun ansiosta etsimme nyt Helsingin toimistolle innovatiivista Sales Manageria

Tehtävänkuvaus:

Sales Managerin roolissasi toimit aktiivisesti asiakasrajapinnassa ja saat lisäksi vastuuta koko myyntitiimin kehittämisestä. Työskentelet tiimisi kanssa vaihtelevien myyntiprojektien parissa aina lyhytsyklisistä kampanjatoteutuksista vuosipohjaiseen kumppanuustekemiseen. Tukenasi toimii tuotannon suunnittelija ja tärkeä osa työtä on myös yhteydenpito vaikuttajiin, joiden kanssa suunnitellaan optimaalisimmat sisältöideat ja toimenpiteet. Saat reilusti vastuuta ja mahdollisuuden olla mukana muuttamassa mediakenttää. Meillä et taatusti tylsisty.

Yleistä:

Etsimällämme Sales Managerilla on jo kokemusta tuloshakuisesta myynnistä media- tai markkinointialalla. Olet innostuva ja empaattinen tyyppi, jolla on kokemusta lähiesimiestyötä. Langat pysyvät poikkeuksetta käsissäsi ja viet jämäkästi sekä omia asiakasprojekteja että tiimiäsi kohti tavoitteita. On äärimmäiseen tärkeää, että ymmärrät vaikuttajamarkkinoinnin periaatteita eli olet aiemmin työskennellyt media- tai markkinointialalla. Troot Networkin työntekijöitä yhdistää aito intohimo vaikuttajamarkkinoinnin tekemiseen ja kehittämiseen, joten olethan sinäkin täysillä mukana tässä monimediamarkkinoinnin maailmassa.

Vaikka oletkin myynnillinen ja järjestelmällinen persoona, tarvitaan työssä vankkaa arvostusta sisältöjä kohtaan, jotta pystyt luomaan jokaiselle asiakkaallesi juuri heidän tarpeisiinsa parhaiten sopivan ratkaisun. Trootilla päätöksiä tehdään joustavasti, eikä toimintaa hankaloita valmiit, kankeat prosessit. Toivomme sinun näkevän tämän mahdollisuutena ja Trootin paikkana, jossa pääset oikeasti vaikuttamaan.

Tarjoamme Sinulle:

· Vakituisen työn kasvavassa, kotimaisessa edelläkävijäyrityksessä
· Uniikin vaikuttajamarkkinoinnin palvelutarjooman myytäväksesi
· Vastuullisen ja monipuolisen työnkuvan myyntitiimissä
· Kattavan perehdytyksen, jonka päätteeksi hahmotat vaikuttajamarkkinoinnin kenttää sisältölähtöisesti
· Loistotiimin, jossa vallitsee avoimuuden ja arvostuksen kulttuuri
· Kilpailukykyisen kiinteän palkkauksen sekä bonusjärjestelmän
· Tukikohdaksesi konttorin Helsingin ydinkeskustassa sekä tarvitsemasi työvälineet
· Mahdollisuuden olla mukana mullistamassa mediakenttää

Odotamme Sinulta:

· Vankkaa kokemusta myynnistä, sen kehittämisestä sekä lähiesimiestyöstä
· Työkokemusta sekä sisällöllistä näkemystä digitaalisen median parista
· Intohimoista suhtautumista vaikuttajamarkkinointia kohtaan ja alan ymmärtämistä
· Paloa aktiivista myyntityötä kohtaan sekä valmiutta laittaa itsesi likoon
· Vahvoja sosiaalisia taitoja ja positiivista asennetta sekä systemaattista työotetta
· Englannin kielitaitoa, ruotsin osaaminen on etu

Jos jostakin syystä vielä epäilet, lukaisehan nämä kommentit Trootin nykyisiltä tiimiläisiltä, ja vakuutu, että haluat olla osa tätä upeaa menestystarinaa ja loistotiimiä!


Nina Leskinen Head of productions
“Aloitin Trootin tuotantotiimissä tammikuussa 2016. Tässä kolmessa vuodessa on ollut ihan parasta työyhteisö ja työntekemisen kulttuuri. Teemme kaikki todella itsenäisesti työtä, mutta kaikki kampanjat ja projektit viedään tiimissä yhdessä eteenpäin. On ihanaa, että joka keississä on tiimin turva! Työyhteisö on kerrassaan upea: Ihania persoonia, jotka haluavat antaa täyden panoksensa ja olla sydämellä mukana muuttamassa suomalaista mediakenttää!”

Simo Liukkonen, Creative Sales
“Olen työskennellyt reilun vuoden nyt täällä myynnissä. Olen viihtynyt hyvin, koska tiimi on pieni, ja hyvällä jengillä tehdään tiiviisti yhdessä, jeesaillaan toisiamme. Aina saa tukea, jos tarvitsee, sitä arvostan. Aloittaessani täällä minut otettiin tosi lämpimästi vastaan, ja koska tulin media-alan sisältä, pääsin nopeasti tekemään työtä. Hyvä alkuperehdytys takasi hyvän startin, pääsin tapaamisiin heti mukaan ja sain oppia myös tekemällä.”

Lisätiedot

Jos kiinnostuit, rekisteröi itsesi hakijaksi 18.12.2018 mennessä.

  • Lisätietoja tehtävästä:
  • Emporen rekrytointikonsultti
  • Tiia Willman
  • Puh: 0400 499 549
  • Sähköpostitse: tiia.willman@empore.fi

Hae tehtävään

Kerro kaverille

Takaisin listaan