Kiinteistönvälittäjä / Myyntineuvottelija, Helsinki

OP on Suomen johtava finanssiryhmä ja alan digitaalisen muutoksen suunnannäyttäjä. Olemme asiakkaidemme omistama, finanssialan suurin työnantaja Suomessa. Ryhmässämme työskentelee yli 12 000 alan ammattilaista, ja tuotamme sekä kehitämme pankki-, varallisuudenhoito-, vakuutus- ja terveydenhoitopalveluita yli neljälle miljoonalle asiakkaallemme.

OP:n toiminnan yhtenä osa-alueena ovat Asumisen palvelut, jossa tärkeä osa on OP-Kiinteistökeskuksen kanssa tehtävä yhteistyö. Helsingin OP-Kiinteistökeskus Oy toimii lähes neljänkymmenen ammattilaisen voimin pääkaupunkiseudun alueella. Meillä on vankka paikallinen markkinatuntemus ja ammattitaitoinen henkilökunta.

Hakuaika on päättynyt.

Tulet palvelemaan uusia ja olemassa olevia kuluttaja-asiakkaita, sekä etsimään aktiivisesti uusia myytäviä kohteita. Myyntityön lisäksi toimit asiakkaidesi luotettuna yhteyshenkilönä ymmärtäen heidän erityistarpeensa ja tuottamalla heille henkilökohtaista palvelua. Olet halukas kääntämään heidän puolestaan isommatkin kivet sekä valmis palvelemaan laadukkaalla otteella ja osaamisella. Työ edellyttää joustavuutta työaikojen suhteen, oma-aloitteisuutta sekä halua menestyä osana tiimiä.

Menestyksen avaimet

Etsimältämme osaajalta odotamme kokemusta asiakashankinnasta ja myyntityöstä, sekä itsenäistä ja systemaattista otetta työskentelyyn. Tehtävässä menestyt, kun pidät myyntityön haasteista, lähestyt aktiivisesti asiakkaita, olet sosiaalinen ja energinen sekä haluat saada aikaan tuloksia. Eduksi on LKV-tutkinto ja aikaisempi kokemus alalta, mutta voit olla myös tulevaisuuden lupaus. Haluamme tarjota uusille alalle tulijoille mahdollisuuden kehittyä huippumyyjiksi – tärkeintä on tahtotila hankkia ja myydä kohteita sekä tehdä asiakkaat tyytyväisiksi.

Monta hyvää syytä hakea!

Tarjoamme sinulle laajan asiakaskunnan ja kasvavan toimialueen menestysmahdollisuudet Suomen luotetuimpien välittäjien joukossa. Olemme finanssialan houkuttelevin työnantaja ja isona talona tarjoamme sinulle myös merkittävät edut; auto- ja lounasedun lisäksi saat huomattavia henkilöstöetuja OPn tarjoamista pankki- ja vakuutuspalveluista sekä kilpailukykyisen palkkauksen (pohja + provisio).

Vaikka roolisi onkin itsenäinen, yksin et töitä paina. Tueksesi saat vahvan brändin lisäksi innostavan työympäristön ja mukavat työkaverit. Saat hyvän perehdytyksen tehtävään työn alkaessa ja ylläpidämme jatkossakin osaamistasi koulutuksilla. Lupaamme, että oman osaamisesi keskittäminen meille palkitsee sinut monin tavoin. Haluamme toivottaa sinut tervetulleeksi menestymään kanssamme!

Tästä eteenpäin

Jos sinulla on mielessä kysymyksiä tehtävästä tai meillä työskentelystä, johtaja Ari Loukkola puh. 040 525 7981 tai myyntijohtaja Sirpa Lehmus puh. 040 350 3522 kertovat lisää hakuaikana joka maanantai klo 10-12. Muina ajankohtina lisätietoja antaa meitä rekrytoinnissa avustava Emporen asiakkuuspäällikkö Arto Niskanen, puh. 050 430 4484 tai sähköpostitse arto.niskanen@empore.fi.

Jos taas vakuutimme sinut jo siitä, että tätä mahdollisuutta ei kannata jättää väliin, voit hakea tehtävään 15.12.2017 mennessä OPn Ura-sivuston kautta kertomalla meille motivaatiostasi ja osaamisestasi. Ethän jätä hakemista viime tinkaan, sillä käsittelemme hakemuksia aktiivisesti jo hakuaikana. Kaikkiin hakijoihin olemme yhteydessä viimeistään hakuajan päätyttyä.

Tehtävään valittavalta henkilöltä tarkistetaan luottotiedot ja yritysyhteydet sekä teetetään huumausainetesti ja terveyskysely.

Lisätiedot

  • Työsuhteen laatu: Vakituinen
  • Työpaikkojen määrä: 5
  • Työsuhteen kesto: Yli 1v
  • Www: http://www.opkk.fi
  • Lisätietoja tehtävästä:
  • Emporen rekrytointikonsultti
  • Arto Niskanen
  • Puh: 050 430 4484
  • Sähköpostitse: arto.niskanen@empore.fi

Takaisin listaan