Credit Manager, Helsinki

Arvato on oman toimialansa johtava, kansainvälinen palveluntarjoaja, jonka yli 70 000 työntekijää yli 40 maassa työskentelevät päivittäin asiakkaiden menestyksen eteen. Digitaalisuus on osa kaikkea liiketoimintaamme. Arvato Financial Solutionsin palvelutarjoomaan kuuluvat taloushallinnon ulkoistuspalvelut (BPO) sekä rahoituksen ja maksamisen ratkaisut. Yli 10 000 asiakastamme toimivat mm. vähittäis- ja verkkokaupan, vakuutus- ja rahoitusalan sekä terveydenhuollon parissa. Arvato Financial Solutions Nordics on toiminut Suomessa vuodesta 2001. Toimistomme ovat Helsingissä ja Turussa. Olemme aidosti kansainvälinen organisaatio, jossa työntekijöitä arvostetaan työn tulosten perusteella titteleiden sijasta. Jos haluat lähteä mukaan tekemään kasvua ja olla osa tulevaisuuden menestystarinaamme, jätä hakemus!

Hakuaika on päättynyt.

Tehtävänkuva

Me Arvato Financella tarjoamme myyntisaatavarahoituksen ja myyntisaatavien oston palveluita sadoille suomalaisille yritysasiakkaillemme. Toimintamme jatkuvasti kasvaessa etsimme nyt Credit Manageria, joka tulee kantamaan vastuun Arvaton luottopolitiikan noudattamisesta ja kehittämisestä Suomessa. Credit Managerina toimit rahoituskäsittelijöidemme Team Leaderin ja asiakasvastaaviemme esimiehenä, ja olet luottoryhmämme jäsen. Työnkuvaasi kuuluvat rahoituskäsittelijöidemme tekemien päätösten hyväksyminen, päätöksenteko normaalista poikkeavissa tilanteissa, luotonannon kokonaisvaltainen seuranta sekä riskienhallintaan osallistuminen. Osallistut myös luottopolitiikan ja siihen liittyvien toimintatapojemme kehittämiseen sekä Suomessa, että edustat myös maaorganisaatiotamme kansainvälisissä kehittämisprojekteissa. Tärkeä osa tehtävää on myös rahoituskäsittelijöidemme ja asiakasvastaaviemme osaamisen jatkuva kehittäminen valmentavalla otteella.

Tarjoamme sinulle

• Vastuullisen roolin luotonhallinnan avainhenkilönä ja luottoryhmämme jäsenenä
• Mahdollisuuden osallistua toimintatapojemme, luottopolitiikan ja riskienhallinnan kehittämiseen
• Aidosti kansainvälisen työskentely-ympäristön ja 70 000 asiantuntijaa kollegoiksesi
• Voimakkaasti kasvavan ja jatkuvasti kehittyvän yrityksen työnantajaksesi
• Kulttuurin, jossa arvostus ansaitaan työn tulosten kautta, ei titteleiden perusteella

Odotamme sinulta

• Aikaisempaa työkokemusta luotonhallinnan tehtävistä usean vuoden ajalta
• Luottokelpoisuusarvioinnin ja riskienhallinnan tuntemusta
• Valmentavaa otetta esimiestyöhön ja hyviä sosiaalisia taitoja
• Erinomaista englannin kielitaitoa
• Soveltuvaa, todennäköisesti yliopistotasoista kaupallista koulutusta

Työ alkaa sopimuksen mukaan. Työskentelypaikka on Helsinki.

Hae tehtävään 6.8. mennessä kirjaamalla hakemuksesi järjestelmäämme 'Hae tehtävään' -painikkeen kautta. Haluatko lisätietoja? Jätä yhteydenottopyyntö rekrytointikonsultillemme Joel Kinnuselle sähköpostitse osoitteeseen joel.kinnunen@empore.fi .

Lisätiedot

  • Lisätietoja tehtävästä:
  • Emporen rekrytointikonsultti
  • Joel Kinnunen
  • Puh: 0505060096
  • Sähköpostitse: joel.kinnunen@empore.fi

Takaisin listaan