Mitä on nykyaikainen rekrytointi?

 

Olen hakenut työtehtävää, johon olen kovasti motivoitunut. Koska haluan todella tämän paikan, minua jännittää haastattelu aika paljon. Menen haastatteluun hyvissä ajoin. Odotan haastattelua, kello on tasan. Kukaan ei tule pyytämään minua aulasta. Kello on jo vartin yli sovitun haastatteluajan, eikä ketään kuulu. 20 minuuttia yli sovitun haastatteluajan kaksi herraa kävelevät aulaan, ja pyytävät minua nimellä. He esittäytyvät, mutta eivät selitä myöhästymistä. He pyytävät minua seuraamaan heitä, eivät puhu mitään. He puhuvat keskenään jotain ihan muuta, ja jättävät minut huomiotta ja kävelevät edessäni. Haastattelussa istun heitä vastapäätä ja aloitamme. Haastattelijoilta puuttuu hymy ja inhimillisyys, tuntuu että halkean jännityksestä ja kauhusta! Haastattelu alkaa yksittäisillä kysymyksillä, jotka ovat vaikeita. He pyytävät minulta nopeaa vastausta, ja vastaukseni jälkeen alkaa haastaminen, sillä taisin vastata väärin. Joka ikiseen kysymykseen tulee takaisin jäätävän haastava kysymys, joka ikään kuin kääntää meidän vihollisiksi. Tuntuu, että vastaan kaikkiin kysymyksiin väärin, vaikka ne liittyvät minuun. Enhän minä näihin voi vastata muuta kuin rehellisesti?! Välillä minulta kysytään jotain ihan outoa, mikä ei liity aiheeseen millään tavalla. Olen ällikällä lyöty. Sitten kysytään vanhempieni ammattia. Vanhempani ovat tavallisia työmiehiä, ja en tiennyt miten vastaukseni vaikuttaa heidän päätökseen valita minut tehtävään. Sitten alkoi osaamiseni aliarvioiminen. He katsoivat CV:täni ja arvostelivat ääneen, mitä kaikkea osaamista minulta puuttui. Yritin perustella asioita, mutta he eivät tuntuneet ymmärtävän. Lopulta(kin) haastattelu päättyi, ja minulle sanottiin että he ottavat yhteyttä, mikäli minä pääsen (!) jatkoon. Haastattelun jälkeen olin poikki. Itsetuntoni oli romahtanut ja syytin itseäni. Vasta muutaman päivän kuluttua sain vähän paremman mielen. Alistuminen muuttuikin vihaksi yritystä kohtaan. En ikinä olisi edes tehtävää ottanut vastaan, kun olivat noin inhottavia ihmisiä. Jos ne eivät pysty arvostamaan yhtään minua, en tulisi siellä koskaan viihtymäänkään!”

 

Tämä on esimerkki erään ystäväni työhaastattelusta silloin, kun hän vastavalmistuneena Kauppatieteen maisterina haki ensimmäistä vakituista työtään.  Tällaisia tarinoita valitettavasti kuulen aika-ajoin nykyisessä työssänikin työnhakijoilta.

 

Nykyaikainen rekrytointi on osa yrityksen imagon rakentamista, on se sitten työnantajaimagoa tai yleisempää yritysimagoa – onko niillä edes suurta eroa. Siinä voi nimittäin käydä niin, että edellä mainittu työnhakija levittää sanaa (tai kirjoittaa SoMeen) inhottavasta tavasta kohdella ihmistä tai jopa tulevaisuudessa olla ko. yrityksen mahdollinen yhteistyökumppani. Mutta mielestäni nykyaikaisen rekrytoinnin on oltava ennen kaikkea ihmisläheistä työtä, jossa työnhakijoita tulee kunnioittaa. Ihmisten kunnioitus rekrytoinnissa on mielestäni kaikkein tärkeintä. Uskon siihen, että lähes jokaiselle ihmiselle löytyy oikea työpaikka, jossa hänen vahvuudet ja oma motivaatio loksahtavat kohdalleen. Se, että jos joku työtehtävä ei sovi jollekin henkilölle, ei tarkoita että ko. henkilö olisi ylipäänsä huono työntekijä, saatikka sitten ihmisenä huono.

 

 Mielestäni nykyaikainen rekrytointi on työnhakijan ja työnantajan välistä, molemmin puolin avointa kommunikaatiota. Molemmat osapuolet saavat kertoa omista toiveistaan, vahvuuksistaan ja heikkouksistaan. Kun keskusteluilmapiiri on luotu mukavaksi ja luottamuksellisesti, näistä asioista on helpompi puhua. Toki vaikeiden asioiden läpikäyminen kuuluu haastatteluun, mutta sitä ei tarvitse tehdä alentavalla sävyllä. Haastattelussa on tarkoitus myöskin saada hakijan todellinen ja luonnollinen persoona esiin, ja mielestäni sitä ei saa esiin, mikäli hakija ahdetaan nurkkaan. Toki tämä (nurkkaan ahdettu) voi olla hänen luonnollinen persoonansa ympäristössä, jossa eletään pelon vallassa. Mutta kuka haluaa sellaiseen työpaikkaan, jossa eletään pelon vallassa? Mielestäni työhaastattelussa hakijan on oltava sellaisessa mielentilassa, millä hän tulisi tekemään töitäkin.

Nykyaikaisessa työhaastattelussa ei kuulu kysyä vanhempien ammattia, lasten hankintaa eikä poliittista tai uskonnollista vakaumusta. Nämä ovat epärelevantteja kysymyksiä. Muistan omasta varhaisnuoruudestani tilanteen, jossa hain erääseen videovuokrausfirmaan töihin. Myymäläpäällikkö kysyi minulta haastattelussa kämppikseni sukupuolta, siviilistatusta sekä sitä, että missä baareissa minulla on tapana käydä. Ilmeisesti hän haki sitä, että olisin verkostoituva ja viriili sinkku, joka yöelämässä antaisi myös yrityksestä nuorekkaan kuvan. Pääsin työpaikkaan, vastasin ilmeisesti oikein. Työpaikka olikin oikein mukava sen ikäiselle tytölle, mutta hitusen edelleen yrityksen uskottavuus on kärsinyt kolauksen mielikuvissani. Menkööt kokemattoman esimiehen piikkiin.

Rekrytointiterveisin,

Maiju Isokangas

 

 

← Takaisin